sunnuntai, 5. huhtikuu 2020

Oppimistehtävä 4 - Sosiaalisen median hyödyntäminen tulevaisuudessa

Heipparallaa!

Tässä tehtävässä oli katse käännettävä tulevaisuuden kuviin:

Oletan, uskon ja toivon, että tulevaisuudessa saamme entistäkin enemmän sosiaalisen median välineitä käyttöömme, joilla voimme kommunikoida keskenämme. Oletan, että nykyisetkin työkalut kehittyvät, mutta toivoisin niitä kuitenkin tulevan lisää. Samalla kuitenkin toivon, että ihmiset oppivat paremmiksi somekäyttäytyjiksi jo pelkästään vihapuheiden osalta, mutta myös sen osalta, että ihmiset tulisivat tietoisemmiksi somen hyödyistä sekä vaaroista. Tietosuojalauseiden lukeminen on taito, jota jokaisen pitäisi opetella. Samoin, kuin itsehillintä sielä Facebookissa yms. alustoilla. Tulevaisuudessa yritykset tulevat käyttämään enenemissä määrin asiakkaitaan markkinoinnissa ja olen varma, että yritykset ymmärtävät vaikutuksen sillä, että mainostetaan usean ihmisen (asiakkaan) Facebook feedissä, jolloin uudet asiakkaat näkevät useammin yrityksen mainoksia. Samalla mainokset eivät ole varsinaisia mainoksia, vaan sillä nostetaan esimerkiksi aloittelevan yrityksen tunnettuutta. Samoin voi tehdä myös kyseisen yrityksen henkilökunta. Jos henkilökunta on tyytyväistä, haluavat he myös jakaa työasioitaan sekä mainostaa yritystä omilla sivuillaan.

Jälleen painotan, että nämä ovat vain minun mielipiteitä, enkä todellakaan luule olevani oikeassa :)


Terveisin AlpoK

sunnuntai, 5. huhtikuu 2020

Oppimistehtävä 2c - Sosiaalisen median pelisäännöt

Heipat!

Jälleen tehtävien kimpussa!
Tässä tehtävässä minun piti etsiä valitsemani työyhteisön sosaalisen median käytön pelisäännöt.

Valitsin tarkkailtavaksi Suomen taitoluisteluliitto Ry:n.
Sääntöjen keskeisin viesti liitossa oli mielestäni henkilökunnalle asiakkaiden kanssa kaveeraamisesta sekä luistelijoiden yhdenvertaistamisesta. Sääntönä oli esimerkiksi, että mikäli olet ryhmästä yhden luistelijan Facebook -kaveri, tulisi sinun olla heidän kaikkien Facebook -kaveri. Ohjeissa myös mainittiin, että ole tarkkana, mitä haluat asiakkaillesi jakaa, sillä kaikki yksityiselämän tieto ei välttämättä kuuluu luistelijoille. 

Mielestäni kyseisten sääntöjen laadinta sekä tarkkailu on organisaatiolla tai sen määräämällä osastolla tai henkilöllä. Työntekijöiden vastuulla tietenkin on noudattaa näitä organisaation ohjeistuksia. Tämän vuoksi on elintärkeää, että säännöt ovat kattavat, mutta kuitenkin helppolukuiset siten, että ne ovat helppo ymmärtää maallikonkin. Ei voida olettaa, että kaikki työyhteisön jäsenet ovat somemoguleita, joten ohjeet on oltava selkosuomella. 

Linkki liiton somepelisääntöihin: https://www.stll.fi/wp-content/uploads/sites/4/2019/09/Sosiaalinen_media_pelisa%CC%88a%CC%88nno%CC%88t2017_Taitoluisteluliitto.pdf

Nähdään! AlpoK
 

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Oppimistehtävä 2b - Digitaalinen identiteetti

Helou!

Tässä tehtävässä piti hakea omalla nimellä tietoa Googlen avulla:

- Kuvia, ensimmäinen hakutulos oli oikea. Tämä kuva löytyy minusta LinkedInin sivuilta. 
- Tekstejä, yhteystiedot Finderin sivuilta, oikein.
- Videoita, yksi löytyi, joka on bändimme harjoitusviedo, eli oikein oli tämäkin hakutulos. 

Jokainen voi vaikuttaa siihen, mitä Google sinusta tietää. Kun estät kaikki pyynnöst, etkä tee yhtäkään profiilia, ei Google löydä sinusta, kuin yhteystiedot. Mikäli olet laittanut yhteystietosi salaisiksi, niin silloin ei sinusta löydä sitäkään. 
Mikäli taas lataat itsestäsi netin täyteen kuvia, on sinun tiedettävä, ettei niitä voi käytännössä poistaa koskaan. Jokin alusta on kuvasi tallentanut ja saa sen nettiin takaisin silmän räpäyksessä. 
 

Yhtäkkiä hypättiin syvään päätyyn!
AlpoK

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Oppimistehtävä 2 - Tietosuojakysymykset

Heipat!

Tehtävässä piti osallistua keskusteluihin, joita kurssialustalla käytiin.
Osallistuin keskusteluun, jossa mietittiin sairaalahenkilökunnan oikeuksia sen sijaan, että aina mietittäisiin potilaiden tietosuojaa. Tämä oli kiinnostava asia näin poikkeusolojen aikaan, kun ihmiset saavat nopeita lyhyitä vastauksia vaivoihinsa, joka heijastuu asiakkaalle huonona palveluna. 

Lisäksi otin kantaa Googlen tiedon janoon sekä sen salakuunteluihin, joita se tekee puhelimiemme välityksellä. 
Mielestäni siinä on hopeareunus siinä mielessä, että saat mainoksia niistä tuotteista, joista olet kiinnostunut ilman, että sinun tarvitsee sitä erikseen mistään hakea. 

-----

Pohdintaa:
- Sosiaalisen median käyttäjien tulisi verkkotyökaluja käyttäessään muistaa se, että halpoja/ilmaisia alustoja käyttäessään saattaa antaa luvan esimerkiksi videopuheluiden tallentamiseen sekä jakamiseen kolmansille osapuolille. 
- Avoimuuden sekä läpinäkyvyyden hyödyt ovat jo edellä mainitsemani, eli kun tietojasi kerätään, sinulle kohdennetaan markkinointia sinun mieltymyksiisi. 
- Henkilökohtaisten tietojen jakaminen työyhteisössä on varmasti jossain määrin järkevää, sillä mitä paremmin sinut tunnetaan, sitä paremmin sinua osataan esimerkiksi auttaa. 
- Mikäli henkilökohtaisista tiedoista huolehdita, voivat ne ajautua vääriin käsiin. Tästä seuraa esimerkiski pikavippien tai ostolaskujen tekeminen nimillesi. Tällöin olet heikoilla jäillä, mikäli olet antanut suostumuksesi väärään paikkaan. 


Kuullaan! AlpoK

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Oppimistehtävä 1c - Sosiaalisen median sovellusten hyödyntäminen omalla alallasi

Heippa!

Tässä tehtävässä minun oli tarkoitus kääntää katseeni oman alan toimijoihin. Olen liiketoiminnan ja logistiikan tradenomiopinniossa, joten alojen kirjo on valtava. 

Tähtään katseeni myyntiin ja markkinointiin, sillä kiinnostukseni ovat niissä. 

 

Kyseinen ala on todella viraalia tänäpäivänä. Trendi on, että markkinointi tapahtuu monikanavaisesti ja jokaisessa kanavassa asiakas saisi saman asiakaskokemuksen. Tämän takia on erittäin tärkeää, että yksi ihminen tai yksi tiimi vastaa koko organisaation monikanavaisesta markkinoinnista. Useimmin organisaatiot käyttävät myyntiin omia niihin tarkoitettuja sovelluksia, jotka ovat asiakkaille ilmaisia. Tämän kautta voidaan kohdentaa ja täsmentää markkinoinnin vaikutuksia. Lisäksi yritykset haalivat uusia asiakkuuksia television sekä radion kautta, mutta tämä siirtyy vuosi vuodelta aina vain enemmän sosiaaliseen mediaan. Facebook, sähköposti sekä muut nettisivut ovat pullollaan yrityksien mainoksia. Tämä on huomattavissa esimerkiksi mennessä iltalehden sivuille. Iltalehden uutiset lataavat todella kauan, sillä sivut ovat pullollaan mainontaa. Liikuvat kuvat sekä sivuston päälle tulevat mainokset aiheuttavat sivuille pitkiä latausaikoja. 

Kuulemisiin! AlpoK